Tämä hetki on hienon lauseen arvoinen.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Mausta
Hänen hyvä, joskin epäjohdonmukainen ja usein hieman huolimatonkin makunsa ilmaisee minulle, että hän on ulospäin suuntautunut ja melkeinpä eksentrinen, mutta usein myös ailahteleva ja epävarma itsestään.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Hymystä
Miten helppo hänen onkaan hymyillä, kun hän kerran pystyy hymyilemään pienelle säätä koskevalle huomautuksellekin!
torstai 3. maaliskuuta 2011
Amatööreistä
Amatöörien virhe on siinä, että he käyvät niin pian kärsimättömiksi ja ovat samalla niin peloissaan, että he ottavat kohtuuttomia riskejä ja tekevät mitä suurimpia tyhmyyksiä.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Sekaantumisesta
Ei rakastamiensa ihmisten elämään voi puuttua yhtään sen enempää kuin tuntemattomienkaan.
maanantai 28. helmikuuta 2011
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Johtamisesta
Hän huomasi taas kerran toivovansa että saisi elää maailmassa, joka olisi nykyistä enemmän naisten johtama.
lauantai 26. helmikuuta 2011
perjantai 25. helmikuuta 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Vapaudesta
Todellinen vapaus on vapautta valitsemisen pakosta, koska kaikki on täydellistä sellaisena kuin on.
tiistai 22. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
lauantai 19. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
torstai 17. helmikuuta 2011
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Todellisuuksista
Kukin meistä kantaa omaa todellisuuttaan, jolla on vain hyvin vähän yhteyttä toisten todellisuuteen.
tiistai 15. helmikuuta 2011
maanantai 14. helmikuuta 2011
Kertomisesta
Ei ollut hänen asiansa kertoa heille, että hän tiesi mitä tiesi; heidän asiansa oli kertoa hänelle mitä he häneltä salasivat.
Katseesta
Sellaista katsetta hän ei ollut koskaan ennen kohdannut. Se oli täydellisen rauhallinen. Ja täydellisen valpas.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Ohittamisesta
Kuinka monta suurin piirtein identtistä vastaanottotiskiä olet ohittanut suurin piirtein samalla tavalla?
lauantai 12. helmikuuta 2011
Kohtaamisesta
Eikö kaikki silti ole ollut vain sarja variaatioita samasta hyvin yksinkertaisesta teemasta: Sama kohtaaminen.
Ilmaisemisesta
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka lausuvat mielipiteensä asioista joista eivät ymmärrä mitään.
perjantai 11. helmikuuta 2011
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
tiistai 8. helmikuuta 2011
maanantai 7. helmikuuta 2011
Vaaroista
Vaarallisia ovat ne kohdat missä meidän ihmisyydessämme on aukko, ne kohdat joissa me emme resonoi.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Näkemisestä
Me emme näe todella yllätyksellistä, kun se tulee meidän luoksemme tavanomaisen valepuvussa.
lauantai 5. helmikuuta 2011
Viestimisestä
Jos haluaa signaalin menevän suoraan perille asti, on paras käyttää fyysistä kosketusta.
perjantai 4. helmikuuta 2011
torstai 3. helmikuuta 2011
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
tiistai 1. helmikuuta 2011
maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
lauantai 29. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
torstai 27. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
maanantai 24. tammikuuta 2011
perjantai 21. tammikuuta 2011
Vedestä
Hän oli tipauttanut pisaran kirkasta vettä lohduttomuuden myrkytettyyn kaivoon ja muuttanut sen sillä teollaan parantavaksi lähteeksi.
torstai 20. tammikuuta 2011
maanantai 17. tammikuuta 2011
Unesta
Kun hän katsoi itseään peilistä tai matkasi ihanassa eetteriunessaan, hänestä tuntui että hän oli muuttumassa linnuksi.
lauantai 15. tammikuuta 2011
torstai 13. tammikuuta 2011
Kummajaisista
Ihmettelin mistä hän oikein löysi tuollaisia kummajaisia, kiireestä kantapäähän tatuoituja kavereita ja uskomattoman korkeapohjaisilla kengillä keikkuvia tyttöjä, jotka nauroivat mille vain ja pudistelivat ihmeellisiä tukkalaitteitaan.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
tiistai 11. tammikuuta 2011
Itkemisestä
Hän itkee, sillä hänen sydämensä on tänään alkanut jälleen lyödä, vaikka hän ei ollut enää pitkään aikaan uskonut siihen.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
perjantai 7. tammikuuta 2011
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
maanantai 3. tammikuuta 2011
Ajattelemisesta
Luulin etten enää ajatellut häntä, mutta heti kun olin hetken yksinäni jossain suhteellisen rauhallisessa paikassa, hän nousi taas mieleeni.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
torstai 30. joulukuuta 2010
Toisesta
Minuun rakastui hyvin erilainen nainen, jolla oli eri etunimi ja joka oli päättänyt tehdä minusta eheän miehen.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Aamunkoitosta
Aurinko nousee peltojen takaa, taivas on ruusunpunainen ja muutama tähti viipyy vielä näkyvillä.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Puutarhasta
Pidän puutarhastani, se on vähän sekasortoinen mutta siellä on muutamia ikivanhoja ruusupensaita, jotka olivat täällä ennen minua eivätkä vaadi minulta mitään.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
lauantai 25. joulukuuta 2010
perjantai 24. joulukuuta 2010
Aaveista
He ovat kuin aaveita: jos työntää käden heidän ruumiinsa läpi, tapaa pelkkää kaikuvaa tyhjyyttä.
torstai 23. joulukuuta 2010
Seutulipusta
Luulen että hänen elämänsä ihanin päivä oli silloin kun hän osti ensimmäisen viiden vyöhykkeen seutulippunsa.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
tiistai 21. joulukuuta 2010
maanantai 20. joulukuuta 2010
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
lauantai 18. joulukuuta 2010
perjantai 17. joulukuuta 2010
Luopumisesta
Hän on kaunis, mutta hänen kasvoistaan näkyy mistä kaikesta hän on elämässään joutunut luopumaan.
torstai 16. joulukuuta 2010
Sisustamisesta
Koko sisustus luo hiukan nousukasmaisen vaikutelman, mutta onneksi he eivät huomaa sitä.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
tiistai 14. joulukuuta 2010
maanantai 13. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
Vapaudesta
Meillä on ainoastaan yksi vapaus, vapaus valita, miten suhtaudumme siihen kohtaloon, joka osaksemme on tullut.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Kelaamisesta
Siitä tuli turvallinen muisto, jota saattoi katsella loputtomiin kelaten kerta toisensa jälkeen nauhan takaisin alkuun.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Työstämisestä
Hän vain yritti olla ajattelematta, työstämättä asiaa mielessään, antamatta sille minkäänlaista nimeä.
maanantai 6. joulukuuta 2010
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Heistä
He väsyvät ponnistelemaan, istahtavat askelmalle, avaavat olutpullon ja lähtevät liukumaan alaspäin.
lauantai 4. joulukuuta 2010
torstai 2. joulukuuta 2010
Pohdiskelemisesta
Kaikki antiikin ajan filosofiset pohdiskelut ovat säilyneet lahjattomien oppilaiden ansiosta, jotka eivät sisäistäneet seuraavaa totuutta: tiedämme vain sen, minkä pidämme muistissa, emme sitä, minkä olemme kirjoittaneet paperille.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Tuttuudesta
Se oli tuntemista ensi silmäyksellä, ei rakkautta, niin kuin romaaneissa on tapana sanoa.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Tarkastelemisesta
Kun hän käy kaupungissa ja tulee luokseni juomaan lasillisen, hän tarkastelee seiniä katosta lattiaan saakka ennen kuin istuutuu.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Likapyykistä
He loukkaavat oman yksityiselämänsä rauhaa ja koko pyykki ripustetaan narulle aivan kuin me asuisimme kaikki jonkinlaisessa aviollisessa vuokrakasarmissa.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Hajaantumisesta
Jos hajaantuminen on kehittynyt tarpeeksi pitkälle, kaikki alkaa jälleen liikkua kohti yhdistymistä.
torstai 25. marraskuuta 2010
Huojumisesta
Tunteettomien päiden rivi huojahtelee samaan tahtiin junan kiitäessä keinahdellen tunnelin läpi.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Ilmiöistä
Meillä on siis sellainen ilmiö että ihmiset eivät ole naimisissa eivätkä eronneita, mutta eivät enää täysin yhdessäkään.
maanantai 22. marraskuuta 2010
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Yksinkertaisuudesta
Nyt haluaisin että elämäni olisi yksinkertaista, vailla salaisuuksia, haluan olla kaikille oma itseni, kaiken aikaa.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Kamppailusta
Tämä on omillaan toimeen tulemista, sitä armotonta logiikkaa joka on tarpeen vaatimattoman istuinpaikan varaamiseksi elämän kiihkeässä kamppailussa.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Nuotista
Hän on rauhallinen, hänen äänensä on kaunis, siinä ei ole marisevaa sävyä eikä itseään vähättelevää nuottia.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Tavattomuudesta
Minusta ei tunnu tavattomalta että mies, joka kiihkeässä onnen hurmiossaan on vuorenvarma rakkaudestaan naiseen, saattaa tunnekuohunsa innostamana yhtä hyvin tarttua rakastettunsa vieressä seisovaan toiseen naiseen.
perjantai 12. marraskuuta 2010
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Avioerosta
Älä odota viisikymmentäviisivuotiaaksi saakka, hän sanoo puhuen eroavista aviomiehistä, tee se nyt.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Keski-iästä
Keski-ikäiset naiset muuttuvat tarmokkaiksi ja he ovat aina toimeliaita ja heistä tulee viehättäviä persoonallisuuksia ja he saavat aikaan kaikenlaista.
lauantai 6. marraskuuta 2010
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
maanantai 1. marraskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)