Tämä hetki on hienon lauseen arvoinen.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Solvaamisesta

Meillä oli hirvittäviä keskusteluja joiden aikana solvasin raivokkaasti sitä ainoata mitä kauniissa naisessa voi solvata, nimittäin luonnetta, ja silloin minä havaitsin silmissäsi aivan häpeämättömän himokkaan loisteen.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Sinusta

Sinä olit näkyvä, saavuttamaton,  ja sellaisen tavoitettavissa joka oli valmis panemaan peliin elämänsä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Sormista

Sormesi olivat voimakkaat, ne toivat mieleeni kivikautiset työkalut.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Statistista

Minä en rakastanut häntä ja juuri siksi opin häneltä kaiken sen mitä tiedän rakkaudesta.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Merkityksestä

Tiesitkö muuten että kreikan sana "idiootti" merkitsee "yksityistä"? 

maanantai 30. toukokuuta 2016

Väärintulkinnasta

Kuvittelemme usein että häiritsemme muiden ihmisten keskustelua mutta useammin me pilaamme heidän keskinäisen hiljaisuutensa.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Samanaikaisuudesta

Mutta vaikka oloni oli niin keveä minua samalla riipaisi syvästi - ei oma sentimentaalisuuteni, sen tunnen ennestään - itse tuo paikka, sen ilma ja valo sekä vaikutelma, että se oli askeleen itsestään jäljessä.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Elämisestä

Toisinaan minusta tuntuu että olen tehnyt koko elämästäni pelkän tekosyyn.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Taiteesta

Pahinta taiteessa on se että se on organisoidumpaa kuin elämä.

torstai 26. toukokuuta 2016

Unelmasta

Unelmoin usein siitä, että minullekin suotaisiin kerran, edes yhden ainoan kerran, kyky kirjoittaa oman itseni ulkopuolella, vieläpä kirjoittaa ihmisenä olemisen ulkopuolella, kirjoittaa niin kuin pilvi muodostuu, niin kuin sade lankeaa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Valitsemisesta

Valitsin tarkoin kenen kanssa eläisin ja ketä kaipaisin, mutta mahdoinko minä lopultakaan olla se, joka valitsi?

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 10

Ihmisen kohtaama ikuinen rauha toisessa ihmisessä on puhdas lahja.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 9

Kuin kaksi sävelkulkua, jotka kohtaavat ja yhtyvät harmoniseksi kuvioksi, jossa on edelleen kaksi sävelkulkua, mutta nyt ne myötäilevät toisiaan sekä melodisesti että rytmisesti.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 8

Minä katsoin sinun synkkyyteesi enkä kääntänyt silmiäni pois.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 7

Vartalomme painuivat yhteen, rinta rintaa vasten, kädet ympäri kiedottuina, lantio lantiolle painautuneena, päät kauloista toisiinsa letitettyinä.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 6

Meidän on pakko löytää juuri ne sielut, joiden herkkyys on oman herkkyytemme kaltainen.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 5

Sinun kohtaamisesi pakotti minut tuntemaan, että on olemassa tavoittamisen tila, täydesti tuntemisen kiistaton tosiasia.

torstai 23. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 4

Ei tarvinnut etsiä tietä toisen luo, ei mittailla, kuinka, miten ja missä kohdin sopisimme yhteen.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 3

Sinun huumorisi ja myötätuntoinen tapasi tehdä havaintoja kanssaihmisistä lämmittävät ja keventävät olemustani.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 2

Sinun silmiisi ovat enkelit siivistään varistaneet taivaallista valoa välkkyviä hippusia.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Rakkaudesta, vol. 1

Riitti kun katsoimme toisiimme.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Toiveikkaasta

Tuo teko turhuudessaan on kaikista teoista toiveikkain, uskaliain, kaunein, se on rukous.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Valokiilasta

Valokiila leikkasi heidän väliinsä pehmeän siivun.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Katseesta

Hän piti katseesta, joka läpäisi ja näki hänessä jotakin yksinkertaista ja helposti ratkaistavaa.

torstai 16. toukokuuta 2013

Rakastumisesta

Hänen kauttaan minä tajusin yllättäen, mitä rakastuminen tarkoittaa: entisen elämän unohtamista ja elämistä vain aavistellakseen rakastetun hengitystä, silmäripsien värähtelyä, kaulan pehmeyttä harmaan huivin alla.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kauneudesta

Kauneus sekoitti meidän hengityksemme, riitti kun vain unohdimme keitä luulimme olevamme.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Elämän tarkoituksesta

Joskus minusta tuntuu, että elämän tarkoitus on uuvuttaa meidät suostumaan sen menettämiseen.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Pihtarista

Pihtari on myös metafora ihmisestä, joka manipuloi toisen sisäistä minää paljastamatta omaansa.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Elämän kulusta

Oliko elämäni karttunut vai oliko siihen vain lisätty?

perjantai 10. toukokuuta 2013

Silmistä

Silmistä toinen ihminen löytyi ja löytyy edelleen.

torstai 9. toukokuuta 2013

Puhumatta olemisesta

Huutaminen on nopeaa mutta menee ohi, mutta puhumatta oleminen on eri asia kuin että on hiljaa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Päätöksistä

Teemme päätöksen intuitiivisesti ja rakennamme selityksistä infrastruktuurin sen tueksi.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Historiasta

Historia on varmuus, joka syntyy siinä missä muistin puutteet kohtaavat dokumentaation vaillinaisuuden.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ihmissuhteista

Punnitse ihmissuhteesi kultavaa"alla, älä anna kissankullan sokaista näkökykyäsi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Itsettömästä

Hän on lukenut jostakin, että modernin, itsetietoisen naisen on oltava onneton, ja hänkin haluaa olla moderni, itsetietoinen nainen.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Hengettömästä

Tieteellisen aikakauden yksi tulos: elämä oli kliininen löydös; sanat, liikkeet ja tunteet pelkästään poikkeamia abstraktin normijärjestelmän kaiken kattavasta termistöstä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Etäisyydestä

Silitin mielelläni toisen ihoa, mutta en halunnut pujahtaa sen sisään.

torstai 2. toukokuuta 2013

Asenteesta

Jos hän on sitä mieltä, että minun asenteeni on väärä, niin siinä ei ole mitään anteeksi pyytelemistä.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kokemuksesta

Kokemus tuo kuitenkin toisinaan eteemme kultaiset sandaalit.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Alistuneesta

On rasittavaa olla läheisissä väleissä sellaisen naisen kanssa, joka on mukautunut siihen, että häntä jatkuvasti nöyryytetään.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Elämästä

Se, mikä on takana, on kuitenkin tapahtunut ja jatkuu yhä, ja minä yritän tuskaa tuntien ja sen myötä peläten löytää sen, mitä mikään ei voi koskaan korvata.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Syklistä

Ihminen elää lapsia varten, jotka elävät lapsia varten, jotka elävät lapsia varten.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ongelmista

Hän ei ole kiinnostunut heidän ongelmistaan eikä myöskään omistaan; todelliset ongelmathan ovat joka tapauksessa ratkaisemattomia.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ikävästä

Minä palelin ja odotin häntä.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Unelmista

Unelmoin viattomuudesta, kadotetuista paratiiseista, laguuneista, unelmoin, että minulla olisi siivet, unelmoin siitä että minua rakastettaisiin omana itsenäni.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Suudelmasta

Se on suudelma, joka kestää kauan, suudelma, joka kertoo kaiken: minun kaipaukseni, hänen halunsa, minun kärsimykseni, hänen kärsimättömyytensä.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Odotetusta

Joka ilta, kun sinä tulet kotiin, juuri sillä hetkellä, kun hän kuulee avaimesi lukossa, hän tekee hyvin kauniin eleen: hän pyyhkäisee valahtaneen hiussuortuvan korvansa taakse ja katsoo itseään vaivihkaa peilistä, hän haluaa olla sievä sinua varten.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Osattomasta

En ollut tottunut saamaan jotain ilman että olin pyytänyt sitä.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vanhenemisesta

Näin vuodet hänen kasvoillaan, näin ajan, joka vie meidät kauemmas unelmistamme ja lähemmäs hiljaisuutta.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tarvitsemisesta

Nainen tarvitsee sitä, että häntä tarvitaan.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hänestä

Pidin hänen hiljaisuudestaan ja ihonsa tuoksusta.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Toivosta

Joskus tulee eteen hetki, jolloin jäljellä ei ole enää muuta kuin toivo, ja silloin ihminen huomaa, että hänellä on kaikki.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ilmaisusta

Pidän siitä, kun sanat joskus kätkevät sen, mitä ne sanovat, tai sanovat sen uudella tavalla.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Runoilijasta

Älkää siis kysykö runoilijalta, mitä hän ajatteli tai tunsi, koska hän kirjoittaa runoja juuri siksi että hänen ei tarvitse sanoa sitä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Surusta

Vain hento, järjetön suru pysähtyy hetkeksi sieluni ovelle, katselee minua hetken ja lähtee hymyillen ei millekään.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ihmisen osasta

Meillä kaikilla on ollut isä ja äiti, mutta me olemme sattuman ja tarpeen lapsia, mitä se sitten tarkoittaakin.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ponnistelusta

Ihminen joutuu ponnistelemaan ansaitakseen ihmisen nimen, mutta hän hallitsee itseään ja kohtaloaan vähemmän kuin kuvittelee.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Labyrintistä

Ihmisen sisälläkin pimeys on läpitunkematon, ja kuitenkin veri kiertää sydämeen, aivot ovat sokeat mutta kykenevät näkemään, ne ovat kuurot mutta ne kuulevat, ne ovat kädettömät mutta ne kurkottavat eteenpäin, ihminen on selvästi oman itsensä labyrintti.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Rakastamisesta

Rakastakaa lähimmäisiänne, niin oli sanottu kerran, ja nyt oli aika aloittaa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Viinilasista

Väliin hän tilaa kapakassa viinilasin toisensa jälkeen kunnes löytää onnen, mikäli se on pantu niihin laseihin etukäteen.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Olemassaolosta

Ihminen on olemassa vain omassa päässään.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kauneudesta

Jos maailma ei olisi niin kaunis, voisimme kaikki muuttua kyynikoiksi.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pyhyydestä

Jos ihmiset pystyvät sopeutumaan ympäristöönsä, jos he käsittävät olevansa osa ympäröivää kokonaisuutta, niin ehkä maanpäällinen elämä täyttyy pyhyyden tunteesta.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sydämestä

Hänellä oli isoon ruumiiseen sopiva iso sydän, joka pystyi vastaanottamaan melkoisesti ilman näkyvää vaikutusta.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Objekteista

Kirja oli hänelle vain objekti, esineiden maailmaan kuuluva esine, eikä sellaisenaan eronnut merkittävästi kenkälaatikosta, viemärirassista tai kahvipannusta.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Muurien murtumisesta

En puhu pelkästään seksistä tai halun vaihteluista vaan sisäisten muurien dramaattisesta sortumisesta, maanjäristyksestä yksinäisyyteni sydämessä.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jatkumosta

Suru oli ehkä alkusyy, mutta se teki pian tilaa muulle - jollekin kouraantuntuvammalle, vaikutuksiltaan yksilöitävämmälle, tuhoiltaan rajummalle.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Valosta

Aivan kuin jokainen elementti heijastaisi kaikkien muiden valoa ja hohtaisi samalla omaa, ainutlaatuista ja sammumatonta radianssiaan.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tepposista

Ja hän ihmetteli myös sitä, että hänen tajuntansa tahtoi tehdä hänelle jatkuvasti tepposia, kääntää asiat toisiksi, aivan kuin jokaisen seikan takana lymyäisi sen varjo ja se olisi hänen mielessään yhtä elävänä kuin hänen silmien edessä näkemänsä seikka, kunnes hän ei pystynyt enää sanomaan, kumman niistä hän todellisuudessa näki.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hellyydestä

Hänen hyvässä sydämessään ailahti, hän hyppäsi isänsä kaulaan ja súukotteli isän koko naaman.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ihmeistä

Ei ole mahdollista uskoa järkiperäisesti että ihmeitä ei tapahdu.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Taikurista

Kenessäkään ei ole niin vähän kyynisyyttä kuin taikurissa.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Ykseydestä

Kaikki voidaan tietyssä mielessä lukea kommentiksi kaikesta muusta.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Käännekohdasta

Sillä hetkellä hän huomaa vapisevansa selittämättömästi sekä onnesta että surusta, mikäli sellainen on mahdollista, aivan kuin hän olisi menossa sekä eteen- että taaksepäin, tulevaisuuteen ja menneisyyteen.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Korvaavasta

Silloin kun todellisuus muuttuu omalaatuiseksi, tietoisuus ottaa mielikuvituksen paikan.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Harvinaisesta

Niinä harvoina kertoina, jolloin hän ei kokenut maailmaa uhkana, hänen elämänsä vaikuttimena näytti olevan lempeys.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ketjusta

Ymmärrän nyt, että jokainen tosiseikka nollautuu seuraavan tosiseikan myötä, että jokainen ajatus synnyttää yhdenveroisen ja vastakkaisen ajatuksen.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kadotetusta rakkaudesta

Silloin tällöin he pitivät toisiaan kädestä, vaihtoivat korrektin hyvänyönsuukon.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Inhimillisestä

En ole kiveä enkä rautaa niin kuin paloposti tai lyhtypylväs.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Omaehtoisesta

Tuntui ettei mikään pystynyt häiritsemään häntä ja ettei hän tarvinnut mitään, mitä maailmalla oli tarjottavanaan.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Poissaolevasta

Hän ei pystynyt koskaan olemaan siellä missä oli.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Rautalangasta vääntämisestä

Kaikki oli sanottava hänelle ääneen, ja se pilasi ilon etukäteen, rikkoi haaveissa olleen harmonian ennen kuin nuottiakaan oli soitettu.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Odotuksista

Olen jatkuvasti pettynyt siihen, miten vähän me odotamme itseltämme ja maailmalta.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Runsassanaisesta

Normaalisti tällainen kysymys olisi kirvoittanut isältä tunnin esitelmän taolaisuudesta ja sen suhteesta zeniin.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Miehestä

Hän oli kyllä myötätuntoinen mies, mutta ennen muuta hänen oli saatava lausua mielipiteensä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Herkkätunteisista

Maailma hylki herkkätunteisia miehiä, mutta kuinka moni vaivautui kurkistamaan syvemmälle heidän sisimpäänsä, heidän sanomattomista syistä yksinäiseen sieluunsa?

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kädenojennuksesta

Kuinka paljon enemmän tarvitsee tietää ennen kuin ojentaa kätensä hukkuvalle?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Naamioimisesta

Omistautumalla eläimille hän saattoi naamioida välinpitämättömyytensä ihmislajia kohtaan.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kirjastovirkailijasta

Kuvittelen Teidät korkeille kirjastotikkaille kurkottamaan kirjaa hyllyyn ja minä tulen ja kiedon käteni vyötäisillenne ja nostan Teidät alas ja Te käännytte ympäri minun sylissäni niin kuin kaikki olisi puhuttu selväksi.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Sokeista

Turha toivoa, että sokeat näkisivät totuuden.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Suojeluksesta

Hän toivoi, että hänen suonissaan virtaisi äidin jalo ja levollinen veri, joka suojelisi häntä maailman pahuudelta.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Heikkoluonteisista

Heikkoluonteiset valitsevat vihan.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kohtalosta, vol. 2

Onnenmyyrä toden totta, koska hänellä ei ollut lapsia venäyttämässä selkää eikä miestä särkemässä sydäntä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kohtalosta, vol. 1

Ihmisen kohtalon määrää se mitä hänen ei anneta olla, ei se mitä hänellä on.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Luomakunnasta

Koko luomakunta on tarkoituksenmukainen ja kaunis, siinä on ajatus takana, joku on varmasti luonut sen.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tyhjyydestä

Minulla ei ole mitään sanottavaa tästä maailmasta.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sijaisesta

Minä en halunnut olla se, joka kantaisi tämän illan muistoa hänen puolestaan.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Punaisesta langasta

Kuinka voi selvittää lankavyyhden, ellei edes näe lankaa?

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kestämisestä

Vihamielisyyden kestää helpommin kuin myötätunnon, ja ajan oloon vähiten vahinkoa aiheuttaa välinpitämättömyys.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Perheestä

Minä vilkutin takaisin tuumien, että ehkä me olimme maailman yksinäisin perhe, koska meidät oli sellaiseksi tarkoitettu.